5.8.2015

I'll take you to Neverland




Hellurei ~

Näyttää vähän siltä että koulu alkaisi viikon päästä (ainakin täällä meillä päin). Myöhään nukkumista ja muuta loman tuomaa luksusta ei oikein osaa arvostaa ennen kuin siitä pitää päästää irti, vai mitä?

Olen kuitenkin tänään postaamassa kuvatarinan merkeissä ^^ Seuraavaksi ajattelin kuitenkin kuvata musashootin. Haluaisitteko te siihen shoottiin erilaisia kuvia vai samaan teemaan kuuluvia kuvia (jos siis ymmärsitte mitä ajan takaa)?

Picfic: Confessions 


Yomi: Kohta tämä kaikki on poissa. Valo, lämpö ja vihreä. 


Keita: *naurahtaa* Sinä se sitten osaat masentaa. Eipä sillä että tämä kesä olisi ollut mitenkään historiasta erottuva hyvien ilmojensa takia.


Keita: Tämä päivä tosin on hyvin kaunis.


Yomi: Nyt kun puhumme pettymyksistä, mitä luulet Tobiaksen tekevän?


Keita: *asettelee rusettiaan* Hän puhui jostain puhelusta ja siitä miten hänen täytyisi viedä Angie päämajalle viikon sisällä. Hän sanoi että tilanne on hänellä hallinnassa, mutta huoli suorastaan paistaa hänestä.


Yomi: Mutta mitä hän voisi tehdä? Tai siis, pystyisikö hän vain sanomaan ettei aio tuoda Angieta päämajalle ja samalla kieltää kaikkia muitakin tekemästä sitä?
Keita: *virnistää* Oletan että tuo oli retorinen kysymys.
Yomi: *huokaisee* Niin se oikeastaan olikin.


Keita: Mutta kyllähän se poika jotain keksii.
Yomi: Toki, mutta Tobiaksen äly on enemmänkin loogista, enkä usko että tästä selvitään kertolaskuilla.


Keita: Luuletko että meidän pitäisi hieman rohkaista häntä tekemään oikea päätös?
Yomi: Mitä sinä tuolla tarkoitat?
Keita: Hienovaraista vihjailua! Keskustelen hänen kanssaan vähän totuuden kertomisesta, niin eiköhän hän sitten tajua ~
Yomi: Toivottavasti tiedät mitä teet.

--



Keita: *kutittaa nukkuvan Tobiaksen päätä* Hienovaraista vihjailua saattaa olla hieman vaikea tehdä jos kohde nukkuu.


Yomi: Tiedäthän sinä että Tobias varmaankin lyö sinua jos hän saa tietää että sinä herätit hänet?
Keita: Yrittänyttä ei laiteta!


Tobias: *raottaa toista silmäänsä*


Keita: Heräsithän sinä!
Tobias: *tarttuu Keitan käteen*
Keita: Hei hetk-ÄÄÄ

*tömps*


Yomi: Hienosti meni.
Keita: *nauraa*


Keita: Sinulla on hyvät refleksit, Toby.


Tobias: Mitä te haluatte?
Ja minähän käskin sinun lopettaa minun kutsumiseni Tobyksi, Kawasaki.


Keita: No, milloin ajattelit kertoa Angielle olevasi Varjo?
Yomi: Oliko tämä sitä 'hienovaraista vihjailua'?


Tobias: *nousee nopeasti ylös* Hei hei hetkonen! Mikäs tämä väliintulo nyt on? 
No, voi olla etten ole vielä päättänyt, mutta miten te hyötyisitte siitä etten lähtisi? Kyseessähän on loppujen lopuksi minun työpaikkani.


Yomi: No, ensinnäkin veisit samalla pois siskoni, mitä en tietenkään halua. Toisekseen minua ei itseasiassa haittaisi jos täällä pyörisi joku tyyppi joka osaa tarpeentullen heittää muutamat Karate-liikkeet.

Keita: Tuo kuulosti aika oudolta.
Yomi: Ole hiljaa.


Tobias: Ymärrän mitä haet takaa.


Keita: Ja jos sinä et ole halukas puhumaan Angielle, voinhan minä aina tehdä sen ~ 
Olenhan minä joka tapauksessa ainakin 10+ ja sinä hädin tuskin seiska.


Tobias: *tönäisee Keitaa*
Yomi: *nauraa*
Keita: Se oli vain ehdotus!

--



Tobias: Mitä ihmettä minä sanon hänelle?


Tobias: Mitäköhän Keita tekisi tässä tilanteessa? Hän tuntuu aina olevan niin itsevarma.
Harkitsen ottavani neuvoja Kawasakilta? Aivoissani taitaa olla jotain vikaa.


Tobias: Minun täytyy ilmeisesti vain yrittää.


Tobias: Eh, voisinko liittyä seuraan?
Angie: *iloisesti* Tietenkin! 


Tobias: Mitä sinä teet täällä yksin?
Angie: Halusin tulla katsomaan auringonlaskua mutta taisin tulla hieman liian ajoissa ^^'


Angie: *istahtaa Tobiaksen viereen*


Tobias: Tuota, Angie. Minun täytyy kertoa sinulle jotain. Jotain josta minun olisi pitänyt kertoa ensimmäisen kerran kun tapasin sinut.


Angie: *katsoo Tobiasta hieman yllättyneenä mutta hymyilee edelleen*
Sinä voit kertoa minulle mitä vain.


Tobias: *katsoo Angiesta purren huultaan* Mi-minä olen Varjo.


Tobias: Ja minulle annettiin tehtävä, jonka mukaan minun täytyisi tuoda sinun päämajalle. 


Angie: *katsoo Tobiasta silmät suurina* Mikset sinä ole vielä tehnyt niin?


Tobias: *yllättyy ettei Angie juokse pinkoen pakoon* 
Koska minä.. *tarttuu Angien käteen*


Tobias: Koska minä ajattelin tämän olevan helppoa. Olen suorittanut monia Kuolemaa koskevia tehtäviä, ja tämän piti olla vain yksi muiden joukossa.


Tobias: Sinä päästit minut sisään, vaikket tuntenut minua ja kohtelit - itseasiassa kohtelet vieläkin - minua niinkuin olisimme tunteneet aina. Minä olisin voinut vaikka olla joku kaappari.
*sarkastinen naurahdus* Ironista kyllä, sellainenhan minä tavallan olen.


Tobias: Joten, nyt kun se on sanottu, ymmärrän oikein hyvin jos haluat heittää minut ulos talosta. Voin lähteä pakkaamaan tavaroitani ja.. minä puhun taas liikaa vai mitä? Minä ajattelen liikaa ja-


Angie: Tobias.


Tobias: *kääntää katseensa yllättyneenä*

Anteeksi, minä va-



---

Nähdään ~ !

6 kommenttia:

  1. Oo... niin ihanaa, varsinkin nuo viimeisen kohtauksen kuvat, ihana pari <3 Tarina etenee mukavasti, kuvat ja teksti kivasti synkassa, hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. oii hyvä osa jälleen kerran, toby ja angie on niin söpönen pari <3

    molemmat shootti-ideat kuulostaa hyvältä joten musta ei ole varmaan hirveästi apua valitsemaan :DD odottelen kumminkin innolla seuraavaa postausta c:

    VastaaPoista
  3. Oijoijjjj, Angie ja Tobias on niin suloisia! ♥ > v < Hyvin tämä tarina etenee. Joka kerralla luen nämä kuvatarinasi huolella, koska nää on niin hyviä! ; 3
    Ja Keita on kyllä 10+ ! Ja enemmän~ B) ..Keita on niin hauska .. ♥♥ • ww • ♥♥
    Uusia postauksia täällä odotellaan~

    VastaaPoista
  4. Kiva että tarinat on lukemisen arvoisia ^^
    Keita kiittää ~

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!